Niinhän se menee. Ensin kannetaan kauppakassit sisälle. Puretaan, lajitellaan ja jaotellaan. Annetaan apukokeille ohjeet mitä ja minne. Teipataan menyyt seinälle, ajastetaan kellot ja aloitetaan. Raastetaan, kaulitaan, keitetään. Sopivin väliajoin maistellaan, testataan ja säädetään. Innostutaan ja innostetaan, kunnianhimoisimmat innovoivatkin. Jospa poikkeaisimme tutusta jo kertaalleen tehdystä, laitetaankin vähän enemmän muskottia ja korvataan neilikka kanelilla...
Lapsuudenkodissani minun ja siskoni yhteinen makuuhuone oli keittiön vieressä. Pienenä tyttönä heräsin usein siihen, kun aikuiset tulivat teatterista tai konsertista jatkoille. Pöydässä oli yleensä, taattuun 70-luvun tyyliin, janssoninkiusausta. Siihen aikaan Kouvolassa ei salaatteja ja tapaksia paljon harrastettu. Mutta naurua, laulua ja ystävien kanssa seurustelua oli senkin edestä. Oven raosta heijastui kapea valokaistale ruskeanvihreälle kokolattiamatolle, ja sen mukana ihana ruuan ja yhdessä viihtymisen lämmin tuoksu. Oi se ihmeellinen, taianomainen aikuisten maailma!
Siksi kai minä edelleen ilmoittaudun etunenässä keittiöhenkilökuntaan mukaan aina kun mahdollista. Vaikka ruoka tarjoiltaisiinkin hienossa salongissa, se tehdään keittiössä. Siellä siihen puhalletaan hyvä henki ja tekemisen ilo. Yhteisen pöydän ääressä istuessamme usein huomaamme, että meillä on enemmän yhteisiä naurun ja laulun aiheita kuin maailmassa murheita. Hyvä ruoka ja juoma kun kummasti tuovat mukanaan lempeyttä ja suvaitsevaisuutta.
Ja sinne keittiön pöydän ääreenhän ne parhaat ja hauskimmat kaverit päätyvät kuitenkin illan lopuksi. Eikä ole väliä, onko keittiö suuri ja moderni vai pieni ja perinteinen. Vitsit elefanttien sovittelusta pikkuautoon muuttuvat todeksi kun pieneen keittokomeroon kerääntyy tarpeeksi maailmaa parantavia ihmisiä. Sillä sieltä se päivä alkoi, ja sinne se ilta ennemmin tai myöhemmin päättyy. Keittiöön, jota myös kodin sydämeksi kutsutaan.
- sisustussuunnittelija Ilse Juola